Vappu 2026
Kevät on edennyt vauhdilla, ja on aika pysähtyä hetkeksi nauttimaan vapun tunnelmasta. Vappu tuo mukanaan valoa, iloa ja pienen tauon arjen rutiineista – myös meidän studiolla.

Autamme sinua voimaan paremmin ja elämään aktiivista elämää.
Jos pilates on sinulle uusi lajeja, ilmoittaudu ensin alkeiskurssille. Barretunneille voit tulla suoraan.
Voit ostaa kausimaksun joko koko kaudeksi tai käydä tunneilla joko kertamaksulla tai viiden kerran kortilla. Mikäli haluat käydä kahdella viikkotunnilla, maksaa tunneilla käyminen aina suhteessa vähemmän.
Uusille asiakkaille tarjoamme tutustumiskäynnin kympillä.

Sijaitsee Rosendalinkuja 1:ssä. Olemme avoinna viikkotuntien aikataulun mukaisesti – voit asioida studiolla noin 10 minuuttia ennen ja jälkeen viikkotunnin.
Kevät on edennyt vauhdilla, ja on aika pysähtyä hetkeksi nauttimaan vapun tunnelmasta. Vappu tuo mukanaan valoa, iloa ja pienen tauon arjen rutiineista – myös meidän studiolla.
Pääsiäinen tuo mukanaan kevään ensimmäiset merkit: valon lisääntymisen, luonnon heräämisen ja ennen kaikkea pienen hengähdystauon arjen keskelle. Monelle meistä tämä ajankohta on mahdollisuus hidastaa, viettää aikaa läheisten kanssa ja antaa keholle sekä mielelle ansaittua lepoa.
Suuren suosion takia lisäsimme uuden FASCIA & VENYTTELY: Koko keho -tunnin. Ma 13.4. klo 19.30–20.30 – tervetuloa mukaan!
Toisinaan asiaa on enemmän, toisinaan vähemmän, Emme tuki sähköpostiasi, vaan kerromme silloin tällöin hyödyllistä tietoa tunneistamme, kursseistamme ja tarjouksistamme.
Pilates kehittää kehonhallintaa, lihasvoimaa, liikkuvuutta, tasapainoa ja kehotietoisuutta. Saat vahvan toiminnallisen keskivartalon ja syvät lihakset sekä hyvän ryhdin. Laji sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille.

Tämä tunti sopii ensikertalaisille. Jos liikunta on jäänyt pitkäksi aikaa´, pilateksella on hyvä luoda taas pohja muulle liikkumiselle.
Rauhallisen temponsa ansiosta tunti soveltuu hyvin myös mm. raskauden tai selkäkipujen jälkeen.

Alkeistason päälle lähdetään rakentamaan vähitellen hieman haastavampia harjoitteita.
Perustason tunneilla edetään maltilla kehonhallintaa ja liikkuvuutta harjoittaen hyödyntäen myös erilaisia pienvälineitä.

Keskitason pilates
Keskitasolla lähdetään rakentamaan progressioiden kautta haastavampia harjoitteita.
Keskitason harjoitteet kehittävät hyvin lihasvoimaa ja mahdollistavat etenemisen kohti pilateksen klassisen repertuaarin liikkeitä ja jatkotasoa.

Jatkotason pilates
Jatkotason tunneille voit tulla, kun olet harjoittanut pilatesta useamman vuoden ajan ja käynyt jo jonkin aikaa keskitason tunneilla.
Harjoitteet kehittävät hyvin lihasvoimaa ja mahdollistavat kehittymisen mm. pilateksen klassisen repertuaarin liikkeissä.

Äiti+vauva-pilates
Pilates tukee synnytyksen jälkeistä aikaa ja kehon palautumista. Vauva (1,5–12 kk) voi olla mukana äidin tehdessä harjoitteita.
Tunnilla kiinnitetään erityishuomiota lantionpohjan harjoitteisiin. Voit tulla jälkitarkastuksen jälkeen, mahdollisuus erkauman mittaukseen.

Miesten pilates ja kehonhuolto
Miesten ryhmässä voit aloittaa rauhassa kehonhuollon ja -hallinnan harjoittamisen. Tunti lisää liikkuvuutta, vahvistaa syviä lihaksia ja parantaa kehonhallintaa.
Tunti sopii eri lajien oheisharjoitteluksi tai liikunnan harrastamisen pohjan luomiseksi.
Barre on balettiin pohjautuva tehokas ja hauska liikuntalaji, jossa et tarvitse aiempaa tanssitaustaa löytääksesi oman sisäisen tanssijan. Tunti koostuu balettitangolla tehtävistä harjoitteista, kehonhuollosta sekä pilateksen ja joogan tyyppisistä vahvistavista harjoitteista matolla.

Alkeisbarre
Jos kaipaat monipuolista ja innostavaa treeniä, joka vahvistaa etenkin pakaroita, reisiä ja keskivartaloa, barre on sinua varten.
Alkeisbarre on aloittelijoille tarkoitettu tunti, etkä tarvitse aiempaa kokemusta barresta. Tule rohkeasti kokeilemaan!

Barre
Barre on maailmalla huippusuosion saavuttanut treenimuoto eikä syyttä; se on supertehokasta, mukaansatempaavaa ja tuloksia syntyy nopeasti.
Barre kehittää kestävyysvoimaa ja sytyttää ryhtiä kohottavat syvät lihakset. Tunnilta saat mukaasi voimaantuneen ja ryhdikkään olon!

Äiti+vauva-barre
Oikeanlainen liikunta tukee synnytyksen jälkeistä aikaa ja kehon palautumista. Voit tulla tunnille jälkitarkastuksen jälkeen.
Vauva (noin 1,5–12 kk) voi olla mukana salissa äidin tehdessä harjoitteita. Tunnilla kiinnitetään erityishuomiota myös lantionpohja-harjoitteisiin.

Kokonaisvaltainen harjoitus, joka rauhoittaa mieltä sekä rentouttaa kehoa ja parantaa sen liikkuvuutta.
Tunti koostuu erilaisista joogan perusliikkeistä eli asanoista, joiden lisäksi tehdään hengitys- ja keskittymisharjoituksia. Tunti sopii kaikille ikään ja kuntoon katsomatta.

Monipuolisia harjoitteita kehon hyvinvoinnin ja liikkuvuuden edistämiseksi. Rentouttava ja rauhallinen tunti.
Tunnilla tehdään dynaamisia liikkuvuusharjoitteita, venyttelyä eri tekniikoin ja hyödynnetään lisäksi välillä fasciakäsittelyä.

Spiraalistabilaatio
Laji sopii erityisesti selkäongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.
Koska harjoitteet tehdään pääasiassa seisten, spiraalistabilaatio sopii erinomaisest myös raskausajan harjoitteluksi ja synnytyksen jälkeiseen palautumiseen.

Palvelusta löydät yli 100 hyvinvointia ja kehonhallintaa lisäävää videota. Tutustu Pilatesstudio Onlineen 7 päivän ajan ilmaiseksi. Sinua ei veloiteta, mikäli perut tunnin kokeilujakson aikana.

Olet lämpimästi tervetullut pitämään huolta itsestäsi huolta myös Arabianrannassa sijaitsevalle studiollemme, jossa tarjoamme myös laitepilatesta ja joogaa.